Vastauksia haasteeseen

Viktoria laittoi haastetta tulemaan Oikeus hyvään oloon-blogistaan.

Tämän haasteen saa tästä napata kuka tahtoo, linkatkaa kommentteihin jos vastailette :)

1. Mikä on tärkein päivärutiinisi

Ömmmm... Ei ole varsinaisia rutiineja. Ruokaa pitää saada ja kahvia. Paitsi joskus vapaapäivinä ei edes muista keittää kahvia.

Vesipullo pitää olla aina mukana, lähti mihin tahansa. Roskiksen vientiin tai takapihalla heilumiseen en ota pulloa mukaan, mutta lähes mihin tahansa muualle lähtiessä pullo kulkee kassissa.

2. Paras kirja, jonka olet lukenut? Miksi?

Nyt en olekaan hetkeen lukenut juuri mitään, ainakaan kovin järjellistä, ainakaan kovin nopeaan tahtiin... Olen enimmäkseen koukuttunut fantasiaan, tarkennettuna velhojen ja vampyyrien maailmaan, mieluiten vielä romantiikalla maustettuna ;) J.R. Ward (The Black Dagger Brotherhood) ja Christine Feehan (Dark series) tulee ekana mieleen. Myös Potterit ja Twilight Sagat on luettu. Ja tietty Fifty shades of grey, vaikkei se nyt ihan tipahdakaan tuohon fantasia-sarjaan... Tai noh, omanlaisensa fantasiaa sekin ;)

Luen näitä em. pääosin englanniksi, hyvää harjoitusta kielitaidolle plus helpompi saada kirjastosta englanniksi uusimmat kun suomeksi.

Mutta että valkkaisin parhaimman koskaan lukemani kirjan... mahdoton tehtävä!!! :D

3. Mihin olet aina halunnut matkustaa? Oletko toteuttanut haaveesi?

Mihin mä en olisi halunnut matkustaa? :D Noh, ehkä Venäjälle tai Kiinaan en lähtisi... Afrikka ei myöskään ihan hirveästi innosta. (Toki jos joku järjestäisi ja maksaisi matkat niin lähtisin :P )

Tällä hetkellä haaveena on päästä Islantiin. Ja Australiaan. Ja Väli-Amerikkaan. Ja ja ja.. Koska rakastan espanjan kieltä (vaikka en sitä juurikaan osaa) niin tykkään matkustaa espanjassa. Teneriffat, Gran Canariat ja Mallorcat on käyty, ihan kivoja, mutta eniten haluaisin koluta nimenomaan manner-Espanjaa, Barcelona oli kiva paikka! Haluaisin käydä myös useimmissa latinalaisen amerikan maissa. Pohjois-Amerikkaan haluaisin tutustua laajemmin, olen muutaman kerran käynyt New Yorkissa, vähän vielä jäi nähtävää, että sinnekin voisi lähteä useammankin kerran.

Skotlantiin oli myös kova hinku ja siellä mieheni kanssa kävimmekin joitain vuosia sitten. Ehkä se on sitten se toteutunut matkustushaave :) Barcelonan ja New Yorkin ohella.

4. Haluaisitko asua ulkomailla? Missä?

Halusin ennen, mutta nyt olen ehkä kasvattanut vahvemmat juuret ja Suomesta lähteminen pysyvästi tai pidemmäksi ajaksi kun maksimissaan muutamiksi kuukausiksi ei enää innosta niin paljon. Ehkä jopa hieman pelottaisi, joten en ehkä enää lähtisi ulkomaille asumaan.

5. Jos saisit täyttää vaatekaapin vain yhdellä merkillä, niin mikä se olisi?

Varmaan Zizzi. Siihen tarttis kyllä paljon rahaa ;)

6. Lempiruokasi

Ruoka... hmmmm... ehkä pitsa? Voiko sanoa, että juusto olisi lempiruoka? Tai jäätelö? :P

7. Tärkein periaatteesi äitinä/naisena?

Äitinä rakkaus, välittäminen ja läsnäolo. Naisena tasa-arvo.

8. Oma juttusi, josta et luovu?

Ompelu, käsityöt. (ja kankaiden ja käsityötarvikkeiden hamstraus)

9. Hetki, joka on jäänyt mieleesi? Miksi?

Lapsen syntymä.

Hääpäivä (jostain syystä erityisesti hääkuvien otto ennen kirkkoon menoa, tunnelmat ja maisemat.)

Oman isän kuolema.

(Ai pitiks näihin vastata aina vaan yksi vaihtoehto? :P )

10. Oletko kenkä vai laukkuihminen?

Olen. Rrrrrrrakastan molempia! Vaihdan molempia jatkuvasti. Omistan molempia liikaa.

Jos pitäisi valita kumpi niin.... vaikea. En osaa.

11. Lempipuuhasi kesällä?

Ulkona oleskelu. Ulkona voi kesällä syödä, lukea, nukkua, uida, liikkua, löhöstellä, leikkiä, ihmetellä, tarkkailla luontoa, samoilla, pyöräillä, ostostella (ulkoilmatorit ja -kirppikset), grillailla, istua terassilla, käydä piknikillä...

Kesä <3

Au. Au, au, au...

On tämä naisen elo ihanata. Taisi olla reilu kuukausi sitten, kun kirjoitin, että kyllästyin odottamaan, jotta raskaushaaverintamalla jotain tapahtuisi ja menin lääkärille. Taas. Noh, edelleen tässä odotellaan. Ensin odotettiin, että kierto alkaisi ilman lääkitystä. Ei alkanut. Sitten odoteltiin, että kierto (kuukautiset) alkaisi lääkkeillä. Noh, alkoi ne jonkinmoisella viiveellä, mutta niitäkin odoteltiin (mun mielestä liian kauan). Sitten odottelin, että vuoto loppuisi, kun oli taas sellainen niagara, että oksat pois. Sitten odottelin, että ovulaatiotikkuun ilmestyisi hymynaama. Sitä testasin useana aamuna. No, ei ilmestynyt.

Ultrassa on tässä välissä käyty jo kahdesti. Hei vaan hei munasarjat. Kuis menee? Vähän yhteistyötä, kiitos. Ja tässä tuli se au, au, au-osuus. Ai että kun oikein etsimällä etsitään ja mitataan ja katsotaan missä kukakin kasvaa ja minkä kokoisena niin kyllä tekee kipeää. Jotain kuitenkin siellä tapahtuu kun on niin herkkänä. Ei se aina näin kammottavaa ole ollut. Tai vaikuttaako se, että on jo yhden raskauden ja synnytyksen käynyt läpi?

Oi ovulaatio, missä luuraat?

Vielä olisi yksi ultra edessä, koska ovulaatiotestit ei tosiaan mulle plussaa näyttäneet (kuten ei oo näyttänyt koskaan aikaisemminkaan), että katsotaan mitä ne munasolut oikein puuhaa ja aikooko se hieman kasvamaan lähtenyt yksilö irrottautua vai ei...

Kaksi raskautta (joista toinen meni silloin heti alkuunsa kesken) on aikaisemmin kuitenkin käynnistynyt, vaikkei ovulaatiota olekaan testitikkuun tullut... Hmmm...? Testitkään ei oo niitä halvimpia, joten nyt ei pitäis ainakaan olla mikään huonolaatuinen testi. Ehkä. Mistä näistäkään tietää? Mietin vaan et miksei ovikset mulla testeissä näy? Onko tässäkin joku matalahormonisen (?) oireyhtymä valloillaan?

Ihme kyttääjäksi tässä on kanssa kehittynyt. Miltä tuntu milloinkin, oliko sitä, tätä vai tota eritettä, mikä kesti minkäkin aikaa, koska piti tehdä/testata mitä...? Ohhoijaa.

Odotan "innolla" josko tätä saa tehdä taas kuukauden (vuoden?) toisensa perään. Alkaa muistua kummasti mieleen ne muutamien vuosien takaiset systeemit, kun ensimmäistä lasta yritettiin. Tämän toisen yrityksen piti olla rennompaa ja sikäli tutumpaa, että nämä samat jutut on jo osittain nähty ja koettu. Vaan eipä vissiin ole.

Toki erona on se, että ihan koko ajan ei omaa olemistaan ehdi märehtiä, kun on se rakas pikku kaveri viihdyttämässä ja pitämässä kiireisenä. Hänelle olis vaan niin mukava saada sisarus mahdollisimman pian.

Sormet ja varpaat ristiin, että nyt tärppäisi helpommalla :)

Vauva <3 <3 <3

Hankalat aamut ja haastavat illat

Aamupala. Opin siihen jossain vaiheessa painonpudotusprojektia vol. 1 (tai 101?). Sain sen käyntiin tässä helmikuussa alkaneessa projektissa ja se sujui ihan hyvin. Mutta nyt... jokin on mennyt pieleen. 

 

Arki? 

Kiire? 

Aikataulut? 

Suunnittelemattomuus?

 

Juniori on tällä hetkellä isin kanssa kotona ja menee vasta syksyllä päivähoitoon. Itse palasin töihin muutamia kuukausia sitten. Alkuvuodesta pikkutyypin nukkumisrytmi ja/tai äidin läheisyyden tarvitseminen heti aamutuimaan oli erilaista ja ehdin hyvin tehdä ja joskus jopa nauttia aamupalan kotona (jos pikkutyyppi nukkui tai söi itse aamiaista vieressä), tai jos oli helposti työmatkalla syötävää (esim. smoothie) niin sain sen aina valmistettua ja napattua bussiin/junaan mukaan.

Nyttemmin tuntuu etten ehdi/pysty nauttimaan aamupalaa ennen töihin tuloa. Ja joskus on töissä tiedossa niin kiirettä heti aamusta pitäen etten ehdi kaupasta edes syötävää hakea tai jos on eväät, niin en vaan ehdi niitä syömään.

Joka taas vaikuttaa erittäin huonosti illan syömis innokkuuteen :/

Ei paljoa huvittaisi herätä vielä aikaisemmin sen takia, että ehtii miettiä eväät aamulla. Illalla useinkaan en saa aikaiseksi ajateltua asiaa, saatikka tehtyä jotain sen eteen.

Oon enemmän ilta- kuin aamuihminen, joten aamut tuppaa olemaan vähän takkuisia muutenkin.

Mutta on niistä illoistakin tullut uneliaita. Tuntuu, ettei aika riitä. Oikein mihinkään. Pikkutyyppi vaatii (ihan oikeutetusti tietysti!) paljon aikaa ja huomiota ja kun isin kanssa ollaan päivä niin iltaisin tuntuu, että vaan äiti kelpaa. Tietysti mielelläni tuon rakkaan lapseni kanssa puuhailenkin :) Pitäisi vaan ehtiä niin paljon muutakin, niinkun peruselämää pyykkeineen ja ruoanlaittoineen yms. puhumattakaan tästä laihdutusprojektista ja siihen panostamisesta. Meillä ei edes ole ihmeemmin (itsellä tai lapsella) harrastuksia, mitkä sitä aikaa illoista nielisi.

Noh, _pitäishän_ mun siellä salilla/jumpassa ehtiä/viitsiä ravaamaan useamman kerran viikossa...

Ei voi kun ihmetellä, että mihin se aika oikein menee?

Miks tää ei toimi?

Meinaan painonpudotus. Niinkun mistä se aika, motivaatio, jaksaminen, muistaminen? En käsitä miten joskus onnistuin tiputtamaan sen 25 kiloa. Nyt on ollu yritystä jo 4 kuukautta ja kokonaispudotus vaihtelee 5 kilon molemmin puolin. (Joka sekin lähti vissiin suunnilleen 3 ekan viikon aikana...) Heti jos pari kiloa lähtee niin seuraavan parin viikon aikana syön ne takaisin. Mä tahdon löytää sen varsinaisen motivaattorin. Tekemisen meiningin. Jaksamisen tähän hommaan. Missä se on?

Aina samat rutinat :D

Nykyään mua ei enää huvittaisi syödä ruokaa. Niinkun perushyvää ja terveellistä kotiruokaa. (Ravintolassa kyllä annos kun annos maistuisi...) Mä söisin pääosin vaan paloja.

Aamupaloja.
Välipaloja.
Iltapaloja.

Samaa huomaan muuten juniorissa, sekin söisi vaan noita paloja ;)

(Vaikka toki hänelle aina tarjoillaan monipuolinen kunnon ruoka ruoka-aikoina ja syödään samaa itse siinä vieressä jne.)

Huomaan myös ettei liha maistu enää samalla tavalla kun ennen. Jauhelihan kanssa tekee melkein kokonaan muodossa kun muodossa stopin. Tänään vetelin kyllä lounaaksi pihvin, ettei se nyt tässä taida olla kyse lihan syömisen eettisyydestäkään...Mutta se olikin se em. ravintola-annos.

Missä vika?

Aikaa ei olisi alkaa kokeilemaan ja kokkailemaan mitään uusia kulinaristisia systeemeitäkään, ruoan pitäisi olla perusterveellistä, perushalpaa, perushelppoa...

Liikunta laihduttaa sittenkin?

Minähän en siis usko (enää) siihen, että (pelkästään) liikkumalla paino putoaa. Ei kai usko enää nykypäivänä kovin moni muukaan, vaan vannoo myös sen oikean ja hyvän syömisen nimeen.

Otsikosta huolimatta paino ei varsinaisesti ole tippunut tässä viime viikkojen aikana vaan seilannut edestakaisin. Mutta! Vaikka se ei ole varsinaisesti noussutkaan kun hetkellisesti, en ole silti ollut herkuitta. Olen yrittänyt pitää normihyvän ruokavalion tasaisella ruokarytmillä, mutta lähes päivittäin suuhun on jostain kumman syystä ajatunut kuitenkin "jotain kiellettyä", esim. kokouspullaa, pari keksiä, jäätelö silloin, toinen tällöin. On sinne kitaan namia ja suklaatakin tipahdellut, vähän niinkun vahingossa.

Mietin taas, miten saisin tämän sokerikierteen katkaistua nätisti, ilman suurempaa ketutusta ja kärsimystä. Ja pysyvästi. Jotenkin tuntuu, että niin vahvasti _tarvitsen_ jotain ylinmääräistä. Porkkanat ja maitorahka ei vaan inspiroi ja joskus olen mieluummin syömättä mitään, kun että söisin jotain terveellistä, mutta tylsän makuista.

Toisaalta olen saanut jonkun liikuntamoden taas päälle ja liikuttua tulee ohjatusti 2-3 kertaa viikossa sekä tuota pienimuotoista hyötyliikuntaakin olen tietoisesti edelleen pyrkinyt lisäämään, lähinnä työmatkoilla. Tai muksun kanssa lenkeillä kärrytellen (rattaat kävellen) tai kärrytellen (pyörän perässä vedettävä kärry). Eli ostettiin pyörän perään vetokärry, jossa ainakin toistaiseksi tappi on viihtynyt. Ihan huippuvehje! Tykkään :) Ei ole erityisemmin raskas ja tuntuu tukevalta. Mittojen hahmottamisessa on vähän haastetta ja kanttarit kannattaa otta hitaasti, mutta muuten ihan mainio ollut näin muutamien pikku lenkkien kokeilulla. Kesällä varmaan sitten pidempääkin lenkkiä ja retkeä sillä mennään.

Tällä hanurilla en tosiaan ole viitsinyt edes kokeilla millaiseen "lapsen naama äidin takamuksessa kiinni"-kauhistukseen jouduttaisiin, jos laittaisin pyörän tarakalle lapsen istuimen :O

Hormooneja, hormooneja...

Niin kävi, ettei kierto itsekseen kierukan poiston jälkeen lähtenyt käyntiin ja kyllästyin odotteluun, joten lääkärillä taas käyty ja aletaan nyt napsimaan yhtä jos toistakin pilleriä. Provera ja Femar nyt alkuun. Ja foolihappoa. Ja d-vitamiinia.

Painoa tietty pitäisi saada laskusuuntaan. Ja kierto käyntiin.

Hauskaa vappua!

Kumpaahan sitä vappuna pöytään lataisi...?

Näitä?

Vai kenties näitä?

Kummin vaan kävikään, joka tapauksessa...

Hauskaa vappua! :)

Ajatus

Joku ajatus tässä hommassa taas on herännyt. Jee. Pikku hiljaa pääsemässä kärryille mikä tää juttu oikeen oli. Pysyy asia mielessä, eikä hyökkää ensimmäiseen pullaan/karkkiin/jäätelöön/sipsiin kiinni, joka vastaan tulee tai mene aina sen laiskimman vaihtoehdon/lyhyimmän reitin kautta.

Kävelen rappuset (alas) työpaikalla. (Ylös ei vielä pysty, kuuluu karsee ratina ja sattuu liikaa polviin.)

Valitsen sellaisen bussin kotimatkalla, joka viekin pari pysäkkiä kauemmas kotoa, kun normisti käyttämäni. 

Jätän kokouspullan syömättä. 

Ostan karkkipussin sijaan pähkinöitä. 

Muistan varata jumpan JA myös mennä sinne :P 

Pienet askeleet, pysyvämpi tulos? Kun vaan muistaisi nämä, eikä homma lähtis taas kokonaan lapasesta ensimmäisen (toisen ja kolmannen ja ja ja...) repsahduksen kohdalla. Ja saisi sen polkupyöränkin taas arkikäyttöön mukaan ilman kurkkukipuja ja kaikenmaailman flunssia.

Pitäisi myös varmaan terottaa itselleen niitä ajatuksia, MIKSI minä haluan laihtua. Miksi se on tarpeellista. Mitä minä hyödyn siitä, että paino putoaa. Mietin myös tavoitteiden asettamista, mutta se on ollu mulle perinteisesti aikamoinen suo. Jos liian korkealla niin  tulee masennus, etteihän noita voi ikinä saavuttaa. Jos liian matalalla niin ei tsemppaa tarpeeksi yrittämään. Kilpailuvietti puuttuu lähes kokonaan. Itsensä haastaminen ei yleensä kuulu mukavuudenhaluiseen persoonaani.

Niin joo. Mikä ärsyttää eniten: "nythän sulla on hyvä motivaatio laihduttaa", kun puhun vauvahaaveista. Aaaaaaaaargh. Kun ei se mene niin. Päässä on varmaan joku vika, kun ei se läski haaveesta sula eikä _ajatus_ laihduta.

Tuli vaan tässä mieleen, kun kierto on taas mitä on, eli ilmeisen sekaisin/olematon/päättymätön... Nyt mennään jossain päivän 48 paikkeilla kierukan poiston jälkeen, ei merkkiäkään kuukautisista. Laiska nainen, laiskat hormonit :D

"Uusi alku" vol. miljoonasataseitsemänkymmentätuhattakolmesataakaksi

Tai jotain sen suuntaista. Pitäisi tehdä. Kunnon repäisy taas kiinni siihen "oikeaoppiseen elämään".

Ryhtiliikettä kaivataan siis epätoivoisesti.

Salivarauksia tehty. Ensin olin eilen menossa vesijumppaan, joka onkin vasta tänään. (Onneksi en ihan hallille saakka päässyt vaan hiffasin asian jo töissä). Ja eilen olisi ollut illalla chiball, jonka unohdin kokonaan. Mennä sinne tai edes perua varauksen. Hei hyvin sujuu. Ei sitten varata salilta mitään tunteja viikkoon. Ja sitten ne onkin jo täynnä... Hyvä minä! Taputtelen täällä itseäni olalle hyvin hoidetusta hommasta. Ei siinä mitään, unohduksia sattuu, mut kun tää ei oo edes eka kerta (edes kuukauden sisään) kun näin pääsee käymään. Pitää vissiin ottaa taas puhelimen muistutukset käyttöön suunnilleen joka asiassa. Ärsyttää vaan kun se piippaa sit jatkuvasti. Ai miten niin oon huonomuistinen?? :D

Myös syömisen suhteen ryhtiliike on kadoksissa ja karkkipussi rapisee käsilaukussa. Tosin se on matkannut siellä jo kolme päivää. Eli katoaa pikkuhiljaa, mut olis voinu tyhjentyä jo ekanakin päivänä. Ei tätä nyt silti varsinaisesti edistykseksi voi kutsua :D

Vaaka on jätetty kokonaan unohduksiin. Vähän kammottaa käydä siellä kurkkimassa. Plus en muista käydä. Yleensä siis aamupainoa mittailen...

Kaikki tuntuu just nyt vähän vaikealta ja kaoottiselta. Töissä on kiirettä ja uuden oppimista. Olosuhteissa on muutoksia, joihin vie hetki totutella. Kotona olisi niin paljon siivottavaa, järkättävää, pyykättävää ym. ym. Lapsen ja miehen kanssa haluaisin viettää enemmän aikaa. Mahtava tyyppi ja hyvä työkaveri menehtyi viime viikolla. Kevätkausi koettelee keuhkojen kapasiteettia ja flunssan jälkimainingit kaihertaa edelleen kurkussa. Jalkapohjat huutelee taas, että painoa on liikaaliikaaliikaa ja peruskävelykin tuntuu raskaalta ja kivuliaalta.

Elämä.

Ps. Mun piti kirjoittaa toi otsikon luku kolmesti ennenkun se meni oikein. Menikö se oikein? Kuka tarkasti? :P Kuka tarkasti viimeistään nyt? ;)

Polkupyörä

Olen päättänyt, että siinä on nyt kaiken pahan alku ja juuri. Kaivoin siis joitain viikkoja sitten polkupyörän esiin. Pyöräilin työmatkasta pienen pätkän. Tulin kipeäksi. Pääsiäisenä olin suht ok. Sitten ajattelin, että voisin taas pyöräillä, tulin uudestaan kipeäksii. Tänään pyöräilin, kurkku on ihan jumalattoman kipeä.

Se on siis sen polkupyörän syy! Uh. Olen puhunut.

Muuta ei tänään irtoo.

Odotan kauhulla tulenko oikeasti taas flunssaan. Tuntuu, että silloin elämä ja tää "projekti" on vaan ihan on hold. Nyhjään kotona peiton alla ja mussutan liikaa.