Tätä on nyt parikin kaveria kysellyt, kun ollaan nähty pienen tauon jälkeen. Mietitääs nyt oikein mitäs mulle sitten oikeasti kuuluu... Vähän niinkun vaihdellen negatiivista ja positiivista...
Painossa ei juurikaan havaittavissa muutaman kilon liikehdintää enempää. Nyt en oo edes viikkoon viitsinyt (muistanut?) vaakaa käydä rääkkäämässä.
Töissä on kiirettä ja havaittavissa pientä motivaation puutetta. En ole unelma-ammatissani, mutta keksin kyllä hetimmiten parisenkymmentä ammattia, joissa viihtyisin todella paljon huonommin. Pidemmällä miettimisellä löytyis parisataa. Nykyinen työyhteisö ja -edut on hyvät. Työajat säännölliset. Työmatka voisi olla lyhyempi, mutta pk-seudulla kilometreissa "lyhytkin" matka julkisella liikenteellä nyt vaan kestää ja joka arkipäivä Helsingin keskustaan ajaminen ja siellä parkkeeraminen olisi ehdoton nounou-juttu mulle. Ja hemmetin kallistakin se olisi.
En oikein tiedä vieläkään mitä haluaisin "aikuisena" tehdä. Olen jotenkin vaan ajatunut tähän työhön. Aloitin ko. firmassa siis jo kohta 10 vuotta sitten ja olen liikkunut firman sisällä tehtävästä toiseen. Tällä hetkellä en edes osaa sanoa onko nykyinen tehtävänkuva se mielenkiintoisin. Tai edes kovin pysyvä.
Kokeilin siipiäni toisella alalla, jonka ajattelin olevan ainakin lähellä unelma-ammattiani. Ei ollut. Tai olisi ollut jos sillä olisi elänyt, mutta kun ammatinharjoittamisesta tuli lähinnä velkaa, tai noh, ei ainakaan varsinaista palkkaa pystynyt nostamaan, niin eipä sitä paljon pidemmän päälle kannattanut jatkaa, vaikka kivaa olisi ollutkin...
Jos voittaisin lotossa (aika epätodennäköistä, koska en lottoa) olisi unelmani perustaa oma käsityöpuoti, jossa voisin itse tehdä tuotteita, silloin tällöin toimia myyjänä ja myydä myös toisten käsityöläisten tuotteita. Sivussa voisi olla vaikka ihana kahvila muhkeinen värikkäine eriparisohvineen ja -tuoleineen, sellainen fiilistelyalue.
Parasta olisi, jos itse saisi suunnitella ja päättää, mutta olisi työntekijöitä, jotka hoitaisivat hommat jos ei itse ehdi/viitsi :D Osuuskunta-meininki ei ole mua varten, liikaa liikkuvia osia ja henkilökemioita. Noooh, ainahan sitä saa haaveilla...
Viime viikon olin kokonaan sairaslomalla, sillä jalka. Kiukkua ja kenkkuaa, kävely sattuu ja sen jälkeen myös turpoaa ja särkee. Sitten varaan liikaa toiselle jalalle, joten sekin särkee. Kahden eri lääkärin mielestä eri vaiva ja eri hoitomenetelmät. Samaa mieltä olivat kuitenkin, että paljain jaloin ja huonoilla kengillä (ballerinat, crocsit, muut ohutpohjaiset) kengät on erittäin huonot just nyt mun jalkaan. Hyvä, tukeva kenkä, mielellään kuulemma lenkkari. Joten nyt sitten yritetään sovitella koon 43 pronaatio-juoksukenkiä leggareihin ja mekkosiin :D Voi kertoo, ettei oikein istu, yhyyyyy...
Muutes mulle kuuluu myös kiireistä. Salille pitäis ehtiä (tai nyt kun jaloillaan ei kannattaisi hyppelehtiä niin edes vesijumppaan tai venyttelyyn), sillä päätä särkee lähes joka päivä ja siihen auttaisi, edes hieman, se että liikkuu säännöllisesti. Ystäviä olisi kiva ehtiä näkemään, perheen kanssa puuhaamaan, arjen askareet hoitamaan jne. Aloitin taas aikuisopiston kerran viikossa yhden illan nielevän harrastuksen. Se on kivaa ja ihanaa ja tykkään tosi paljon, mutta se on tietty aina aikaa pois kotoa juniorin luota. Ehkä äitille se oma harrastus sallittakoon, että on sitä "omaakin aikaa", mutta kyllähän siitä aina potee huonoa omaatuntoa vaikka mikä olisi.
Ja sitten... aion nyt uskaltaa heti alkuunsa kertoa, että lauantaina tein positiivisen raskaustestin :)
IIIIK!!! :) Raskausviikkoja ei siis kasassa juuri mitään, muut kuin mies ja läheisin ystävä ei asiasta vielä tiedä... Itsekään en ole ajatukseen vielä ehtinyt tottua, tai oikeastaan edes uskallakaan vielä ajatella, että tämä on oikeasti totta. Vaikka siis erittäin odotettu ja toivottu tila onkin!
Aika tasan puoli vuotta tällä kertaa ehdittiin raskauden alkua odotella. Kävin tosiaan jo heti alkuunsa lapsettomuusklinikalla ensimmäisen lapsen yrittämisestä tutulla lääkärillä (ja sittemmin siis joka kuukausi siellä oon ravannut) ja hormonihoidosta tämä raskaus on apua alkuunsa saanut. Sen ihmeempiin hoitoihin ei vielä ehditty mennä, pelkkä lääkitys: femar kiertoa säännöllistämään ja munasolun kasvua tukemaan sekä pregnyl ovulaatiota takaamaan.
Nyt kaikki varpaat ja sormet ristissä ja solmussa, että tämä raskaus kestää... Uh, jännittää. Vauva <3
Ihan ensimmäinen raskautenihan päätyi keskenmenoon, joten siitä vielä aika kipeät muistot pelottelemassa takaraivossa, että mitä tahansa voi käydä.
