Jepujee.
Noh. Asiaan. Olen taas aktivoitunut salilla (tunneilla) käymiseen ja yrittänyt ujuttaa itseni ulos omalta mukavuusalueelta (vesijumppa, venyttelyt, pilates) ja kokeilla uusia tunteja (rvp, core, spinning). Lopputulos on sitten se, etten jaksa tehdä liikkeitä samalla tavalla tai ainakaan samaan tahtiin kun muut. Jos erehdyn sluibailemaan takarivissä, koska pelkään, että kuolema korjaa, marssii ohjaaja innokkaana luokseni kyselemään miksi en tee, onko jotain vammaa, voisinko kokeilla sitä, tätä, tota korvaavaa liikettä... Tiedän, että se kuuluu (useimmilla) toimenkuvaan ohjata kaikkia. Uskon, että useimmat ohjaajat varmaan haluavatkin ihan aidosti löytää ratkaisut palvella kaikkia asiakkaita.
Joskus vaan toivoisin sitä isoa kuoppaa johon hypähtää piiloon ja ryömiä sieltä taas ylös kun alkaa tuntau etten ihan heti pyörry happivajeeseen, laattaa rasituksesta tai huku hien alle.
Tunnin jälkeen illalla ja seuraavana päivänä, mulla on myös vaikeuksia liikkua normaalisti. Kroppa vetää tilttiin, jumiin, kieltäytyy yhteistyöstä, kehittää erilaisia kiputiloja. Pahin on yleensä polvet. Ne ratisee ja rutisee ihan normi arjessakin. Toinen on jalkapohjat. En ole keksinyt tälle muuta selitystä, kun että painoa on vaan niin paljon, että jalkapohjani ovat tekemässä hitaasti, mutta erittäin tuskaisesti kuolemaa.
Yksi iso paha pelottava mörkö on myös minä itse. Häpeä, nolostuminen omasta vartalosta, tursuavista läskeistä, punottavasta naamasta, puhinasta ja pöhinästä, kun yritän tosissani jotain tehdä. Joskus vaan ahdistaa ihan pirusti, kun ihmiset tuijottavat, katsovat, arvostelevat. Mietin myös onko tämä oman pään sisällä vai tuijottaako ne oikeasti?
