Loma lomanen

on jo melkein täällä. Hihiiiii... Kyllä sua on odotettukin! (Voisinko vaan unohtua sinne matkalle kunnes suomessakin on kesä?)

Lomalle lähdetään sitten ruokavalio-ohjeistuksen (tai lähinnä siitä muistuttelun) ja verensokerimittarin kanssa. Rasituksestahan tuli tällä kertaa kahden arvon narahdus, kun jopa 1 tunnin arvo meni yli rajojen sen aamupaaston lisäksi. Huoooh.

Neuvolan tädin tuuraaja täti soitteli, että haluatkos tulla keskustelemaan? Öööö, mistä? No haluaisitko lisätietoa terveellisestä ruokavaliosta ja niinkun, että oletko ylipäätään saanut ruovalio-ohjeistusta? Oi kuule, vaikka kuinka monta kertaa! Ja monelta eri taholta. Ongelma ei vaan varsinaisesti ole se tiedon tai ymmärryksen puute, vaan se, ettei se käytännön toteutus vaan ole niin helppo nakki, vaikka kuinka asioista tietäisi. Sovittiin siis, että menen vasta seuraavaan normineuvola-aikaan, kun oma tätikin on palannut lomilta. (Koska olin nuiva ja aloin vaan mussuttaa siitä psykologisesta puolesta, jolle tarvisin enemmän apua, kun vaan tekstiä paperilla mitä minun TULISI syödä ja mitä välttää tai kuvia 1500kcal/päivä lautasmalleista.)

Sokeroitumisestani huolimatta paino on laskenut. Ja noussut. Ja laskenut. Ja noussut. Mutta kokonaisvaltaisesti vähän laskenut. Rakenneultraavalta kätilöltäkin tuli taas muistutus, että paino EI SAISI YHTÄÄN nousta. I know, I know. Yritetään.

Rakenneultrassa kaikki näytti olevan ok ja muksun kasvuvauhti ainakin tässä vaiheessa ihan normaali. Ja saatiin me tietää vauvan sukupuolikin :)

Oh boy... ;) 

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille :)

Raskausdiabetes

Varsinaista diagnoosia ei ole vielä tullut, mutta kyllähän se siellä nurkan takana jo lurkkii... Esikoista odottaessa diagnoosi pärähti ekassa sokerirasituksessa, koska aamupaastoarvo meni hitusen verran raja-arvon yli. Koko raskaus kyllä selvittiin ilman lääkitystä, ruokavaliohoidolla. Nyt voi tilanne olla eri, kun jo toista kertaa kroppa käy tätä läpi...

Tässä raskaudessa sain neuvolasta verensokerimittarin käteen jo ensi käynnillä ja kun sillä olen mittaillut niin kyllähän ne just ne aamupaastot on mitkä tuppaa nousemaan siihen raja-arvon pintaan tai vähän yli.

Neuvolalääkärilta sain nyt patistuksen vihdoinkin mennä sinne varsinaiseen sokerirasituskokeeseen. Voi yäk. Th on ollut maltillisempi ja ymmärtäväisempi, että menet sitten kun tuo yökötys vähenee ja mittailet nyt vaan kotona niitä arvoja ja seurataan niitä. Noh, onhan se yökkäily (onneksi!) jo vähän vähentynytkin, muttei suinkaan kokonaan poistunut ja pahan olon loitollapitäjä aamuisin on kyllä ollut se hetimmiten herättyäni veden juominen ja jonkun pienen syöminen.

Mutta seuraavaksi siis rasittumaan. Tuli paha olo tai ei.

Paino on noussut aika maltillisesti. Sitä ei ole sen enempää kommentoitu suuntaan eikä toiseen. Paitsi kaikki tietty sanoo, että näillä kiloilla sen ei tarvisi nousta ollenkaan.

Ruokavalio on perussyömisen osalta pysynyt hyvänä. Enemmän tekeekin mieli syödä salaatteja ja keittoja, kun kokolihaa tai kovin rasvaisia/isoja settejä ruokaa. Perusruoka on edelleen vähän yh ja mieluummin söisinkin vaikka niiden salaattien ja keittojen lisäksi leipää, jogurttia/viiliä/rahkaa, hedelmiä, manteleita tms. Ne vaan ei oikeen pidä sitä nälkää, ihan "oikeaa" ruokaakin olisi hyvä välillä saada.

Ja sitten tietysti ne pikku napostelut joka välissä, pähkinöitä ja manteleita menee. Joo, ne on toki hyvästä. Pienissä määrin! Ja herkkuihin sorrun ihan liian usein. Ne pitäisi nyt malttaa dissata loppuraskauden ajaksi kokonaan. Oijoi... Siinä on haastetta.

Erityisseurantaan kuitenkin tässä varmaan päädyn tuon taustalla olevan verenpainetaudin (vaikka alkuun noussut verenpaine on nyt tasoittunut minulle ihan hyviin lukemiin) sekä noiden sokereiden takia. Mikäs siinä, hyvähän se on seurata, vaikka "riskiraskaus"-leimaa ei varsinaisesti (vielä?) otsaan lyötykään.

Muuten kaikki vaikuttaa olevan hyvin :) Muutamien viikkojen päästä puolivälikin jo häämöttää! Uskomatonta...

 

Ei raportoitavaa

Ei niin painon, hyvän syömisen eikä liikkumisenkaan suhteen. Kaikki menee samaa vanhaa laiskaa kaavaa, paino on jokseenkin stopannut samoihin kiloihin. Joskus syön hyvin, useimmiten en. Joskus liikun vähän, useimmiten en.

Raskaudesta johtuva paha olo ei ole vieläkään lopettanut piinaamistani, yökkäily on edelleen osa aamuja ja huonovointisuus tulee ja menee ympäri vuorokauden. Joskus luulen, että nythän tämä helpottaa ja seuraavana päivänä on taas karseampi olo. Alan pelätä, että tämä kestää raskauden loppuun saakka :O Nyt on kuitenkin jo (vasta?) rv14 meneillään...

Lauantaina vähän pidempää lenkkiä tallustellessani alkoi pistää alavatsasta oikealta puolelta, mitkä lie kohdunkannakkeet siellä huuteli... Mutta aloin tietty pelätä, että joko nyt ne liikkumiseen liittyvät vaivat hyökkää päälle? En muutenkaan kävele mitään supernopeaa tahtia taikka pitkiä matkoja, tuon jälkeen tahti oli tyyliä "mummot rollaattorien kanssa ohittaa mennen tullen".

Mutta varattiin sentään perheen kesken pääsiäiseksi pientä lomareissua! Jotain ihanaa, mitä odottaa lähiaikoina täällä vesi/räntäsateen keskellä puurtaessa!

Siis miten voi olla?

Näin huono työmotivaatio. Mua ei kiinnosta yhtään. Siis yhtään.

Vetelehdin ja vatuloin, en saa tehtyä edes niitä helpoimpia/nopeimpia hommia kuten ennen, puhumattakaan niistä uusista ja haastavista... Nyt on kyllä varmaan pahimmat motivaation ja mielenkiinnon puutteet työtä kohtaan mitä mulla on ikinä ollut. Viimeksi kun tuntui tältä, lähdin opiskelemaan aivan muuta alaa, kokeilin sitä osa-aikaisesti muutaman vuoden (tehden myös niitä muita tylsiä "palkkatöitä") ja palasin sitten kuitenkin samoihin hommiin takaisin. Vieläpä samaan firmaan :D Koska vakiliksa, palkalliset lomat, muut vakituisen palkkatyön edut jne.

Suunnilleen lasken päiviä, koska voin jäädä äitiyslomalle. Tosi hölmöä, koska eihän tämä nyt vielä ole mitenkään sanottua, että tästä raskaudesta lapsi tulee, vaikka toistaiseksi ihan hyvältä näyttääkin. Pelottaa silti hurjasti mitä tässä vielä on edessä ennenkuin ollaan siellä lasketun ajan tietämillä.

Kammottava ajoittainen paha olo jatkuu edelleen, vaikka viikkojenkin puolesta saisi jo olla menossa poispäin. Nyt elellään kuitenkin jo raskausviikkoa 12.

Samaa saamattomuutta kun työpaikalla on havaittavissa harrastuksen puolella (jota rakastan!!!) sekä liikunnan harrastamisessa. Ääääääh...

Joku kaamosmasennus iski muhun vähän jälkijunassa? Onneksi pakkaset sentää hellitti.

Sittenkin joku kipinä jossain...

Katsoin tässä yksi päivä suuri painonpudotus-mikälie se jenkkiohjelman nimi nyt onkaan ja jotenkin inspiroiduin taas ajattelemaan vähän enemmän tätä omaa settiä. Yleensä saataan tuijottaa puolella silmällä näitä ohjelmia ja miettiä et juu, hienoa työtä, karsee duuni kyl ollu, toivottavasti ylipaino pysyy pois... ja sitten unohtaa koko jutun. Nyt ehkä samaistuin ohjelmassa olleeseen naiseen (vaikken olekaan antanut lastani adoptoitavaksi 20 vuotta sitten). Ehkä koin, että ollaan jotenkin samannäköisiä. Samanpainoisia. Samantapaisia. Paitsi, että mun mies on huomattavasti kannustavampi tyyppi, kun tän ohjelman ladyn mies oli aluksi.

No, joka tapauksessa jäin oikein miettimään, että mikä mua pidättelee, etten saa itsestäni irti edes pientä pudotusta, pientä muutosta tapoihin ja tottumuksiin. Sellaista, jonka voin oikeasti helposti arjessa/kiireessä/lapsen kanssa/töissä/kotona/reissussa toteuttaa, sujauttaa siististi osaksi arkea, tapoja ja tottumuksia.

Jotain pitkäjänteisyysajattelua myös tarvittaisiin. Vaikkei koko ajan painakaan täysillä, mut jos edes välillä ja loppuajankin edes "puoliteholla" niin onhan siinäkin jo oltava parempi tulos kun pelkällä "en yritä koskaan mitään ollenkaan..."

Muistan kyllä millainen fiilis oli salin jälkeen, kun siellä kävi useamman kerran viikossa: se oli hyvä fiilis. Onnistujafiilis. "Olen tehnyt jotain oman hyvinvoinnin eteen." Muistan myös, että sinne lähteminen oli kyllä useimmiten vähän pientä vääntöä itsensä kanssa et viitsiikö vai olisko sohva mukavampi... Tai noh, joskus (useimmiten?) isompaa kun pienempää vääntöä. Muistan miten hyvä fiilis oli kun söi hyvin ja terveellisesti koko päivän ja saattoi illalla nukkumaan mennessä onnitella itseään hyvin menneestä päivästä. Muistan myös miten hienoa on hypätä vaa'alle ja huomata, että piano tippuu, tippuu, tippuu...

Muistan/tiedän myös (vähän liiankin hyvin!) sen ruokaeuforian, joka tuli kun sai röhnöttää sohvalla hyvää ohjelmaa katsoen ja herkkuja mutustellen.

Ehkä nämä "hyvät" ja "huonot" tavat eivät tuo tarpeeksi eroavaisuutta arkielämään, sitä laatua, hyvää sisältöä teit kummin vaan. Ehkä ne huonot on vaan ne helpommat ja tutummat. Mukavammat. Luontevammat.

Miten tämän saisi käännettyä?

Edelleen haaveilen, että vielä joku päivä voisin käydä lenkillä. Juoksemassa. Se taitaa olla aika kaukainen haave, sillä juuri nyt en käy lenkillä edes kävelemässä. Tai ole käynyt salilla edes venyttelyssä/pilateksessa pitkään aikaan. Noh, hyviä syitähän tässä on viime aikoina riittänyt: työkiireet, lomareissut, pakkanen, raskauspahoinvointi... Laiskuus. Mukavuudenhalu. Motivaationpuute. Laiskuus. Sairastelut. Laiskuus.

Nyt mietin, että jos alkaisi jo nyt pikku hiljaa suunnittelemaan, haaveilemaan... Jos ja kun tästä raskaudesta vielä lapsi saadaan niin vaunulenkit nyt heti alkuunsa. Esikoisen kanssa vähän laiskasti niitäkään toteutin, päiväuninukuttamisia lukuunottamatta. Mutta siinä vaiheessa, kun tyyppi alkoi nukahtaa 5-15 minuutissa liikkuviin kärryihin ja jatkoi unia vaikka kärryt pysähtyi niin siihen jäi meikäläisen vaunulenkkeilytkin ja kaarsin äkkiä kotiinpäin, jossa sohva kutsui edes hetkeksi hengähtämään :D

Nyt tilanne tulee olemaan ihan toinen kun on myös se aktiivinen taapero/leikki-ikäinen siinä vauvan hoidon ohella hoidettavana ja viihdytettävänä. Pitää keksiä hänellekin aktiviteettia, käydä puistoissa/kerhoissa/missälie, että lapsi saa tarpeeksi virikkeitä eikä tarvi vaan äidin ja vauvan kanssa köllötellä kotona 24/7. Tuntuu, että esikoinen on ollut jo 1-vuotiaasta saakka sellainen seurallinen vipeltäjä, että on paremmin viihtynyt menossa mukana kun vaan pelkästään kotona äitin kanssa. Toki sitäkin aikaa on ollut tasapainottamaan niitä vipellyksiä :)

Luulen, että salin saa kyllä hetkeksi unohtaa, sillä vauvan ja taaperon sekä työssäkäyvän ja harrastavan isin aikataulujen kanssa ei taida meikäläinen enää ehtiä/jaksaa salille. Ainakaan kovin usein. Haaveilen myös imettäväni pitkään ja olisi kiva jos se puoli vuotta mentäisiin täysimetyksellä, joten siitäkään syystä ei ole ehkä käytännöllistä miettiä tiukkaa treeniohjelmaa ensimmäiseen puoleen vuoteen tai vuoteen... Ei arjen ajankäytön/hallinnan eikä oman fysiikankaan kannalta. Isi kyllä on kiitettävästi viettänyt aikaa lapsensa kanssa ja hoitaa häntä ihan yhtä paljon kun minäkin (nyt kun ollaan molemmat töissä), joten olen kyllä saanut tulla ja mennä ja itsekin harrastaa sen mitä olen halunnut. On vaan myös siitä omasta päästä kiinni, ettei sitä ihan pikku palleroista vaan raaski jättää jonkun muun hoivaan kovin useasti, edes isin :)

Motivaation puute

Yleismaallinen. Sekä kirjoittamisessa että työnteossa. Niin hyvän syömisen tarkkailussa kuin liikunnassa.

Raskaus kuitenkin ilmeisesti jatkuu, koska olo on ollut aivan kaamea. Lähes jatkuvasti ällöttää ja yököttää, jotkut hajut tekee tosi pahaa... Olenkin syönyt lähinnä mitä pystyn. Jahka tämä paha olo lähtisi pois niin jaksaisi taas vähän panostaa itsestään huolehtimiseen. Nyt lähinnä huolehdin, etten oksenna.

Ihanaa oli olla vähän lomilla ja reissussa. Nyt on kuitenkin taas arki saapunut keskuuteemme ja koitan järjestäytyä ja terästäytyä taas uuteen vuoteen :)

Kivaa alkavaa vuotta kaikille!

Mulla on salaisuus

En tiedä uskallanko sanoa sitä ääneen. Täälläkään. 

Jos kuiskaan ihan hiljaa, ettei se katoa...

Olen raskaana.

Vihdoinkin. 

Taas.

Neljäs kerta kolmeen vuoteen. Tulossa olisi siis meidän perheen toinen kovasti toivottu lapsi, jos tämä raskaus jatkuisi synnytykseen saakka.

Here´s hoping.

Tässä hetkessä ja vähän jo joulun odotuksessakin

Tässä hetkessä painonhallinta sujuu ihan ok, vaikka paino pääsikin taas muutaman kilon viime viikkoina noususuuntaan karkaamaan. (Siitä varmaan se "pelästyminen" ja nyt taas muistaa hetken aikaa skarppaa;) Liikkumaan ei ole juuri ehtinyt (tai jaksanut) pikaisia kotivenyttelyitä ja lapsen satujumppaa lukuunottamatta.

Syöminen menee ihan ok. Säännöllisyys, kohtalaisen hyvät (vähintään "normaalit") sisällöt ja aikataulujen pitäminen. Varsinkin aamupäivän/lounaan ruokailut menee jo hyvinkin rutiinilla hyvillä sisällöillä ja aikataululla. Iltapäivä ja iltapala ovat taas haasteellisia, ensimmäisessä en usein ehdi/muista syödä ja toisessa syön taas liikaa...

Eilen söin kolme iltapalaa :D Ensin vähän luonnonjogurttia lapsen kanssa hänen iltapala-aikaansa. Lapsen mentyä nukkumaan noin tuntia myöhemmin puputin pari leipää. Ja siitä vielä tunnin päästä söin omenaa ja pähkinöitä. Eli sisällöt ihan ok. Määrät ihan ok. Kerrat vaan vähän runsaat ja suunnittelemattomat :D

Viime viikot olen kyllä syönyt miten sattuu. Lähinnä se, että olen itse(kin) ostellut herkkuja on se "paha tapa", johon näköjään aina palaan ja siitä yritän nyt jälleen kerran päästä eroon.

Kylässä/juhlissa voi maistaa, kun tarjotaan. Silloin tällöin voi kotonakin tehdä jotain herkkua koko perheelle/ystäville/vieraille. Ulkonakin syödessä voi joskus ottaa jotain herkkujälkiruokaa. Muuten ei. Eli ei osteta ehdoin tahdoin kotiin herkkuja, ei osteta niitä käsilaukussa kulkemaan kanssani työmatkaa, ei osteta työpöydän laatikkoon "iltapäivän piristykseksi". Tähän ei-kategoriaan kuuluu jatkossa myös työpaikan kokouspullat ;) Muut saa syödä ne. En muista et meidän duunissa ikinä olis tarvinnu tarjoiluja roskiin kipata, kyllä ne aina johonkin keittiön pöydältä katoaa.

Sallittua-kategoriaan kuuluu pikkujoulu (ja joulu) syömiset. Pikkujouluja on kahdet; kaverin järkkäämät "tyttöjenilta"-tyyppiset sekä työpaikan. Jouluja on myös kahdet :D Oman suvun kesken muutama päivä sekä toinen kattaus miehen suvun luona muutama päivä siihen perään.

Varsinkin tämä noin viiden päivän joulunvietto vähän kammottaa... Kai siitäkin selviää voittajana, jos vaan yrittää jättää ne tortut, pähkinät, piparit, juustot ja suklaat pieniin kerta-annoksiin :D Oikeastaan mikään varsinainen jouluruoka ei ole itselleni mitään suuren suurta herkkua ja joulun ruokalautanen koostuukin lähinnä peruna-kinkku-herne-skaalalla. Enemmän nämä makeat/jälkiruoat/naposteltavat on ne mistä joulun kalorit on mulle tehty...
 

Arjen ja mielen kaaosta

Tuntuu, ettei oikein mikään suju niinkuin haluaisi.

Töissä ärsyttää, kotona ärsyttää, mies ärsyttää, vapaalla ärsyttää, kaverit ärsyttää, sukulaiset ärsyttää... Ihan kaikki asiat tuntuu nyt nyppivän tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän. Ei toki _ihan kaikki_ ihmiset, mutta epätavallisen paljon.

Koko ajan on kiire, mihinkään ei ehdi keskittyä kunnolla, asiat jää tekemättä, stressiä pukkaa päälle...

Tuntuu, että haen taas paikkaani omassa elämässäni enkä oikein meinaa löytää sitä. Kuka olen ja mitä haluan? Mitkä ovat ne tulevaisuuden toiveet ja haaveet? Millä haluan elämäni täyttää ja mistä luopua? Mistä löytää aikaa itselle, lapselle, parisuhteelle, perheelle, liikunnalle, harrastuksille, kodin hoidolle, sukulaisten ja ystävien tapaamiselle...?

Tällä hetkellä olen yhden lapsen äiti, haluaisin olla kahden. Ehkä kolmenkin, jos vaan onnistuu. Haluaisin olla taas kotona lapsen/lasten kanssa mieluummin kun töissä. Toisaalta kaipaan kyllä työelämän sosiaalista puolta, aikuisten seuraa ja aikuisten keskusteluja ja tekemisiä. Niin ja tietysti sitä kuukausipalkkaa, joka kaiketi oli kuitenkin se päällimmäinen syy töihin mennä hoitovapaalta, vaikka kotona olisikin voinut vielä olla noin vuoden päivät, kunnes juniori täyttää kolme vuotta.

Tulevaisuuden toiveet liittyy juurikin lapsiluvun lisäämiseen. Lapsen kasvun seuraamiseen. En vaan kyllästy katsomaan kun pikku tyyppi mennä touhottaa, höpöttää omiaan ja on alkanut laukoa omia mielipiteitään. Ihan huippua :D Toki siihen liittyy myös "uhmakiukuttelua", kasvamista, uuden jatkuvaa opettelua, rajojen hakemista ja omien tunteiden käsittelyä, joka ei ihan vielä ole hanskassa.

Työrintamalla en ole enää niinkään varma tulevaisuuden toiveista ja haaveista. Toimistossa on tylsää, kiirettä, epämukavaa, välillä jopa ahdistavaa... Koko ajan pitäisi suoriutua enemmästä, vähemmässä ajassa... Yrittäjyys, oman itsensä herruus houkuttelisi kovasti. Totaalinen alan vaihto. Mutta riittääkö jaksaminen ja osaaminen, pinna ja maltti, ideat ja innovatiivisuus... Ei ehkä ainakaan vielä. Ei ehkä tähän elämäntilanteeseen, kun on pieni lapsi.

Tuntuu myös, että päivät on täynnä kiirettä ja menoa. Ettei mitään ehdi tehdä kunnolla ja tärkeätkin asiat siirtyy ja unohtuu. Jatkuva pitäis/on pakko-fiilis päällä. Jokin homma aina odottaa tekijäänsä.

Tämän keskellä sitten pitäisi jaksaa panostaa itseensä, suunnitella ja "aikatauluttaa" ruokailunsa fiksusti ja ehtiä liikkumaankin. Arvatkaa vaan toteutuuko?

Raskaaksi tuleminen ja paino(npudotus)

Oletteko tutustuneet Patrik Borgiin? Tykkään hänen kirjoituksissaan siitä, että hän perehtyy ja kirjoittaa niin paljon painonhallinnan psykologisesta puolesta. Tuntuu, että omalla kohdallani kyse ei ole niinkään tiedon puutteesta mitä ja koska syödä, vaan juuri mielen ja mielialan vaikutuksesta omiin valintoihin.

Erityisesti tähän tekstiin raskaaksi tulemisesta ja painonhallinnasta/-pudottamisesta palaan yhä uudelleen, koska se on jälleen ajankohtainen. Tämä puolen vuoden yrittäminen ja siihen liittyvät angstit ja moninaiset tunteet alkavat jo oikeasti käydä psyykkeen päälle ja ovat jatkuvasti mielessä, halusin tai ei. Useimmiten ei. Varsinkin, kun ei voi tietää onko tämä puoli vuotta vaan alku vuosien taistelulle vai vaan lähtölaukaus jo nurkan takana lurkkivalle raskautumiselle.

Keskenmeno taisi olla vaan piste iin päälle, että jotain on NYT tapahduttava tai heitän hanskat naulaan kokonaan.

Faktahan on, että ylipaino vaikuttaa raskaaksi tulemisen mahdollisuuksiin. On myös arvioitu, että ylipainoisilla on keskimääräistä enemmän keskenmenoja, muista raskauskomplikaatioista puhumattakaan. Tähän ei nyt ole lähdettä tarjota, nämä jutut tulee omista muistikuvista, mitä olen vuosien varrella kuullut ja lukenut. Lääkäreiltä, kirjoista, blogeista, tutkimuksista jne. Tällä hetkellä hoitava lääkäri ei juurikaan ole ottanut kantaa ylipainoon (tällä yrityskierroksella) sen enempää kun että tottakai painonpudotus hänen mielestään olisi suotavaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla sain painonpudotustavoitteen, jonka täytyttyä hoidot aloitettiin.

Miksi se painonpudotus sitten on taas niin vaikeaa? Tuntuu tosi kurjalle, kun puhutaan, että nythän sulla on tarpeeksi motivaatiota pudottaa painoa, kun yrität lasta ja se on sen tulevan lapsen etukin jne. Tottakai on! Ymmärrän, tajuan, sisäistän, käsitän, olen samaa mieltä... silti: se ei vaan saa asiaa tapahtumaan, se ei auta laihtumaan.

Miksei saa? Miksei auta?

Yleisesti puhutaan, ettei raskaana oleva saa laihduttaa. Olen samaa mieltä, jos kyseessä on jo normaalipainoinen tai lievästi ylipainoinen henkilö. Omalla kohdallani, kun painoa on taulukoidenkin mukaan "sairaalloisesti" liikaa, raskausaikana painon putoaminen tai vähintään pysyminen samassa olisi kuitenkin suotavaa. Ja ihan mahdollistakin ilman varsinaista laihduttamista (jos sillä tarkoitetaan normiruokavalion karsimista, vähentämistä tai rajoittamista muun kuin sokereiden/rasvojen/"turhien kaloreiden" osalta), sillä kummasti se motivaatio vaan sitten löytyy tsempata ruokavalion kanssa, kun jo tietää, että siellä mahassa joku pieni kasvaa.

Pasrasta olisi tietty aloittaa jo ennen raskautta.

Miksen siis aloita?



(Tämän tekstin luonnoksen kirjoitin jo aikaisemmin, en julkaissut, koska kirjoitus jäi aina kesken muiden kiireiden vuoksi.)

Kuin ihmeen kaupalla, sen enempiä miettimättä (tietoisesti ainakaan?) paino onkin pudonnut noin viikossa puoltoista kiloa. Hah. Ehkä alitajunta kuitenkin on alkanut jo töihin. Vaikka mielestäni herkkuja tässä ollaan popsittu ihan "tavalliseen tapaan" niin ehkä joku ryhtiliike on kuitenkin tapahtunut. Tai sitten se auttaa, että menkat on loppumassa :D Mietin jo, että pitäisikö taas alkaa pitämään ruokapäiväkirjaa, mutta se on jotenkin niin rasittavaa. En muista, en ehdi, en jaksa... Ja sen tuijottaminen vie vähän niinkun ideaa tästä loppuelämän hyvän syömisen opiskelusta ja totuttelusta.

Rennolla otteella siis vaan mennään ja panostetaan tuossa Pöperöproffankin blogikirjoituksessa jo esiin tulleita tärkeitä seikkoja: tasainen ateriarytmi, vihannekset, hedelmät ja kasvikset sekä yleistolkkua syömiseen :)