Arjen ja mielen kaaosta

Tuntuu, ettei oikein mikään suju niinkuin haluaisi.

Töissä ärsyttää, kotona ärsyttää, mies ärsyttää, vapaalla ärsyttää, kaverit ärsyttää, sukulaiset ärsyttää... Ihan kaikki asiat tuntuu nyt nyppivän tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän. Ei toki _ihan kaikki_ ihmiset, mutta epätavallisen paljon.

Koko ajan on kiire, mihinkään ei ehdi keskittyä kunnolla, asiat jää tekemättä, stressiä pukkaa päälle...

Tuntuu, että haen taas paikkaani omassa elämässäni enkä oikein meinaa löytää sitä. Kuka olen ja mitä haluan? Mitkä ovat ne tulevaisuuden toiveet ja haaveet? Millä haluan elämäni täyttää ja mistä luopua? Mistä löytää aikaa itselle, lapselle, parisuhteelle, perheelle, liikunnalle, harrastuksille, kodin hoidolle, sukulaisten ja ystävien tapaamiselle...?

Tällä hetkellä olen yhden lapsen äiti, haluaisin olla kahden. Ehkä kolmenkin, jos vaan onnistuu. Haluaisin olla taas kotona lapsen/lasten kanssa mieluummin kun töissä. Toisaalta kaipaan kyllä työelämän sosiaalista puolta, aikuisten seuraa ja aikuisten keskusteluja ja tekemisiä. Niin ja tietysti sitä kuukausipalkkaa, joka kaiketi oli kuitenkin se päällimmäinen syy töihin mennä hoitovapaalta, vaikka kotona olisikin voinut vielä olla noin vuoden päivät, kunnes juniori täyttää kolme vuotta.

Tulevaisuuden toiveet liittyy juurikin lapsiluvun lisäämiseen. Lapsen kasvun seuraamiseen. En vaan kyllästy katsomaan kun pikku tyyppi mennä touhottaa, höpöttää omiaan ja on alkanut laukoa omia mielipiteitään. Ihan huippua :D Toki siihen liittyy myös "uhmakiukuttelua", kasvamista, uuden jatkuvaa opettelua, rajojen hakemista ja omien tunteiden käsittelyä, joka ei ihan vielä ole hanskassa.

Työrintamalla en ole enää niinkään varma tulevaisuuden toiveista ja haaveista. Toimistossa on tylsää, kiirettä, epämukavaa, välillä jopa ahdistavaa... Koko ajan pitäisi suoriutua enemmästä, vähemmässä ajassa... Yrittäjyys, oman itsensä herruus houkuttelisi kovasti. Totaalinen alan vaihto. Mutta riittääkö jaksaminen ja osaaminen, pinna ja maltti, ideat ja innovatiivisuus... Ei ehkä ainakaan vielä. Ei ehkä tähän elämäntilanteeseen, kun on pieni lapsi.

Tuntuu myös, että päivät on täynnä kiirettä ja menoa. Ettei mitään ehdi tehdä kunnolla ja tärkeätkin asiat siirtyy ja unohtuu. Jatkuva pitäis/on pakko-fiilis päällä. Jokin homma aina odottaa tekijäänsä.

Tämän keskellä sitten pitäisi jaksaa panostaa itseensä, suunnitella ja "aikatauluttaa" ruokailunsa fiksusti ja ehtiä liikkumaankin. Arvatkaa vaan toteutuuko?