Elossa ollaan!!! :D

Joo... vähän on tuota aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Pahoittelen.

Loppuraskaus meni ihan hyvin. Viimeiset viikot pisteltiin insuliinia korkeiden paastosokerien vuoksi ja synnytys käynnistettiin pari viikkoa ennen laskettua aikaa lapsen suuren kokoarvion vuoksi.

Lapsi syntyi, nopeasti. Aika on kulunut perus lapsiperhearjessa, kiireisesti. Paino on pari kiloa vähemmän, kun raskauden alkaessa. Herkut maistuu. Imetän. Vaunulenkkeilen jonkun verran, enemmän edelleen "istun hiekkalaatikon reunalla" eli perus leikkipuistomeininkiä... Muulle liikunnalle ei oikein vielä ole löytynyt aikaa. Toista harrastusta herättelen pikku hiljaa henkiin, että saisin välillä vähän omaa aikaa.

Kersa nyt noin 7kk. Isoveli uhmailee ja on ihana vuorotellen, sekä minulle että pikkuveljelle ja myös isille. Kesää odotellessa. Siinäpä ne päällimmäiset :D Muuhun kirjoitteluun ei taida aika (nytkään) riittää. Toivottavasti pääsen palaamaan langoille piakkoin. Mitä teille kuuluu? :)

Onko siellä ketään? :P

Ps. HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ!!!

B-belly

Olinpa innoissani, kun jossain törmäsin käsitteeseen b-belly. Sellainen mulla on! Ylämaha on alkanut nousta ja näytän vaan e-rit-täin lihavalle, en raskaana olevalle. Koska maha ei ole kokonaisuudessaan pyöreä, vaan hyvin selkeästi katkeaa ylämahan alaosaan. Minulla on siis edelleen selkeästi "vyötärö", piilossa tuolla ylämasun alla ja alamaha on huomattavasti pienempi kun tuo tuossa päällä hyllyvä otus.

Viikkoja kasassa kuitenkin jo 27, toinen lapsi tulossa. Vois olettaa, että mahakin alkaa näkyä pikku hiljaa. Juu, näkyyhän se. Iso on. Mutta tosi hassun muotoinen.

Onneksi löytyy "kohtalotovereita" :D En olekaan maailman ainoa iso raskaana oleva ihminen :P

Kuva on linkki, jos b-masuasia kiinnostaa enemmänkin :)

Vointi on alkanut yökkäilyiden osalta olla vähän parempi, ei kuitenkaan vielä "normaali". Ei se tästä varmaan enää tämän paremmaksi tule... Kohtahan se kasvava kohtu ja vauva alkaa litistellä vatsalaukkua sellaisella teholla, että alkaa yököttää jos mahassa on ruokaa. Ja se närästys... yh, siitä olen jo nyt päässyt osalliseksi. Renniet vaan kehiin :/

Kaikennäköistä kiristelyä ja vihlomista on alavatsalla, kohdussa ym. Kuulunee asiaan. Osa "tuttuja" esikoisen odotuksesta, osa uusia vaivoja... Tahti on kyllä jo nyt huomattavasti hidastunut ja tämä ihana lämpö, mistä on saatu viime päivät nauttia tuntuu tuplaantuneen tämän sisäisen patterin johdosta.

Mutta onpa ihanaa kun kesä vihdoinkin lähestyy! Lempivuodenaika! Vaikka onkin koko ajan kuuma... Ja voin kertoa, sitä tulen vielä monesti kiroilemaan :P

Jalatkin on alkaneet jo ajoittain turpoamaan. Pitäisi muistaa niitä nostella välillä ylös ja muistaa juoda enemmän vettä.

Vesijumpassa olen pyrkinyt käymään kerran viikossa, muuten on liikunnat jääneet kyllä minimiin pieniä venyttelyitä lukuunottamatta. Jotka yleensä tapahtuu työpäivän lomassa, siinä vaiheessa kun jo huomaan, että niska on ihan jumissa...

Tosiaan rv27 menossa. Huimaa! Enää 3 kk h-hetkeen. Uskomatonta :)

Määräaikapakko

Kävin eilen jupisemassa salilla. Olen siis jäsenenä kuntosaliketjussa X. Otin vajaa pari vuotta sitten määräaikaisen 24kk sopimuksen. Ja siitähän ei tosiaan lähdetä lätkimään perusteluilla "mua ei nyt enää huvita" :D Noh, tokihan tämä oli tiedossa, kun jäsenyyden aloitin, mutta silti ärsyttää, etten nyt pääse siitä eroon vaan makselen sitä jäsenyyttä noin 60e/kk jäsenyyden loppuun saakka, vaikka en heidän palveluja käyttäisikään. Pläääh.

Toki raskauden takia olisin saanut keskeytyksen maksuihin ja jäsenyyden tauolle ja olisin sitten voinut jatkaa, kun siltä tuntuu nuo jäljellä olevat kuukaudet. En nyt vaan halunnut muutamia epämääräisiä kuukausia säilöä sinne johonkin hamaan tulevaisuuteen synnytyksen jälkeen, muutenkin taas uudenlaiseen ja opettelua ja totuttelua vaativaan elämäntilanteeseen kahden lapsen äitin.

Tosin, heillä kuuluu etuna lähiuimahallin käyttö 2 kertaa viikossa salikortilla. Ihan hyvä, ollaan käyty juniorin kanssa välillä näillä vuoroilla uimassa :) Tai noh, "uimassa", eli minä istun/lillun polvisyvyisessä haaleassa lastenaltaan vedessä ja taapero huhkii ympäriinsä milloin mitäkin... Siitä on oma liikunta kyllä kaukana, jos ei lasketa taaperon jahtaamista ympäri pukutiloja, kampeamista lähes väkisin suihkuun ja vääntöä vastentahtoisen pukemisen kanssa, kun pitäisi kotiin lähteä. Näissä se varsinainen hiki kyllä pukkaa pintaan :P

Jännä, että tuo kersa tykkää olla vedessä, mutta vihaa suihkua. Edelleen ilmeisesti vähän pelkää sitä ja vaikka kuinka varovasti ja hellästi ja kärsivällisesti ollaan yritetty eri keinoin totutella suihkuun niin se on silti edelleen vähän kammotus.

Salilla ei tosiaan enää näillä epämääräisillä kohtukivuilla tahdo liikkua ollenkaan. Varsinaista saliahan en ole koskaan tykännyt tehdä, mutta nyt ei edes sinne venyttelyyn/pilatekseen huvita mennä pyörimään. Vesijumpassa olen pyrkinyt käymään kerran viikossa, se on jotenkin kaikinpuolin "hellempää". Mutta alkaa sielläkin kyllä jo happi loppumaan. Joko överi huonon kunnon tai kasvavan mahan takia...

Myös äitiyslomaan liittyvissä hakemuksissa tuntuu olevan määräaikapakko. Ja kun tarvitsemaansa tietoa saa odotella työnantajan puolelta niin alkaa jo vähän hikoiluttaa ehtiikö ne paperit ja liitteet ja muut ärsyttävät pakolliset systeemit hoitaa ajallaan. Hirveä pohdinta ollut myös tämän kanssa, että laittaako 3 vuotta täyttävä esikoinen osa-aikahoitoon päiväkotiin, kaupungin kerhoon vai kokonaan kotiin... Näissäkin on ollut näitä hakuaikoja, määräaikoja otettavana huomioon, tukien pohdinnasta nyt puhumattakaan. Ja ennenkaikkea se mikä nyt olisi parasta itse lapselle. Ja äidille. Ja vauvalle.

Töissä on myös määräaikapakko tiettyjen tehtävien, sijaisen perehdyttämisen suunnittelun sekä sen itse perehdyttämisen suhteen. Viimeksi kun jäin äitiyslomalle sijainen aloitti 2 kk minun pois jäämiseni jälkeen (kesälomakausi). Ei paljon ollut paineita perehdytykselle :D Nyt sijainen tulee opiskelemaan hommia ennen kesälomaa, mutta varsinaisesti työnteon aloittaa sitten myöhemmin loppukesästä. Tällä systeemillä vaan tulee itselle vähän hiki, että toivottavasti oma kunto kestää olla töissä (ja paikalla perehdyttämässä!) siellä oman työrupeaman loppupäässä ennen sitä "lomaa". Vielä 2 kuukautta pitäisi jaksaa ennen kesälomaa, josta jatkan sitten äitiyslomalle.

Määräaikapakko myös lätkäistiin synnytykselle. Nyt ei anneta mennä yli lasketun ajan, ainakaan enemmän kun max. pari päivää, sillä raskausdiabetekseen aloitettiin metformiini lääkitys. Alussa noin viikon oli tavallista pahempi olo ja yökkäytti ehkä normiaamua enemmän, nyt toista viikkoa mentäessä sekin on hieman tasaantunut. Samoin sokeriarvot. Diabeteshoitaja jo totesikin, että hyvin sopii sinulle tuo lääke ja tekee tehtävänsä. Mutta tosiaan koska lääkitys aloitettiin, niin se on kuulemma tae, ettei anneta mennä yliajalle vaan sitten käynnistellään ellei muksu itse älyä aloittaa ulkoistumista ennakkoon tai muuten katsota, että hänen tulisi poistua kohdusta jo aikaisemmin, esim. juuri liiallisen kasvun vuoksi.

Oi määräaikoja, oi pakkoja...

Onneksi on tulossa viikonloppu :)

Loma lomanen

on jo melkein täällä. Hihiiiii... Kyllä sua on odotettukin! (Voisinko vaan unohtua sinne matkalle kunnes suomessakin on kesä?)

Lomalle lähdetään sitten ruokavalio-ohjeistuksen (tai lähinnä siitä muistuttelun) ja verensokerimittarin kanssa. Rasituksestahan tuli tällä kertaa kahden arvon narahdus, kun jopa 1 tunnin arvo meni yli rajojen sen aamupaaston lisäksi. Huoooh.

Neuvolan tädin tuuraaja täti soitteli, että haluatkos tulla keskustelemaan? Öööö, mistä? No haluaisitko lisätietoa terveellisestä ruokavaliosta ja niinkun, että oletko ylipäätään saanut ruovalio-ohjeistusta? Oi kuule, vaikka kuinka monta kertaa! Ja monelta eri taholta. Ongelma ei vaan varsinaisesti ole se tiedon tai ymmärryksen puute, vaan se, ettei se käytännön toteutus vaan ole niin helppo nakki, vaikka kuinka asioista tietäisi. Sovittiin siis, että menen vasta seuraavaan normineuvola-aikaan, kun oma tätikin on palannut lomilta. (Koska olin nuiva ja aloin vaan mussuttaa siitä psykologisesta puolesta, jolle tarvisin enemmän apua, kun vaan tekstiä paperilla mitä minun TULISI syödä ja mitä välttää tai kuvia 1500kcal/päivä lautasmalleista.)

Sokeroitumisestani huolimatta paino on laskenut. Ja noussut. Ja laskenut. Ja noussut. Mutta kokonaisvaltaisesti vähän laskenut. Rakenneultraavalta kätilöltäkin tuli taas muistutus, että paino EI SAISI YHTÄÄN nousta. I know, I know. Yritetään.

Rakenneultrassa kaikki näytti olevan ok ja muksun kasvuvauhti ainakin tässä vaiheessa ihan normaali. Ja saatiin me tietää vauvan sukupuolikin :)

Oh boy... ;) 

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille :)

Raskausdiabetes

Varsinaista diagnoosia ei ole vielä tullut, mutta kyllähän se siellä nurkan takana jo lurkkii... Esikoista odottaessa diagnoosi pärähti ekassa sokerirasituksessa, koska aamupaastoarvo meni hitusen verran raja-arvon yli. Koko raskaus kyllä selvittiin ilman lääkitystä, ruokavaliohoidolla. Nyt voi tilanne olla eri, kun jo toista kertaa kroppa käy tätä läpi...

Tässä raskaudessa sain neuvolasta verensokerimittarin käteen jo ensi käynnillä ja kun sillä olen mittaillut niin kyllähän ne just ne aamupaastot on mitkä tuppaa nousemaan siihen raja-arvon pintaan tai vähän yli.

Neuvolalääkärilta sain nyt patistuksen vihdoinkin mennä sinne varsinaiseen sokerirasituskokeeseen. Voi yäk. Th on ollut maltillisempi ja ymmärtäväisempi, että menet sitten kun tuo yökötys vähenee ja mittailet nyt vaan kotona niitä arvoja ja seurataan niitä. Noh, onhan se yökkäily (onneksi!) jo vähän vähentynytkin, muttei suinkaan kokonaan poistunut ja pahan olon loitollapitäjä aamuisin on kyllä ollut se hetimmiten herättyäni veden juominen ja jonkun pienen syöminen.

Mutta seuraavaksi siis rasittumaan. Tuli paha olo tai ei.

Paino on noussut aika maltillisesti. Sitä ei ole sen enempää kommentoitu suuntaan eikä toiseen. Paitsi kaikki tietty sanoo, että näillä kiloilla sen ei tarvisi nousta ollenkaan.

Ruokavalio on perussyömisen osalta pysynyt hyvänä. Enemmän tekeekin mieli syödä salaatteja ja keittoja, kun kokolihaa tai kovin rasvaisia/isoja settejä ruokaa. Perusruoka on edelleen vähän yh ja mieluummin söisinkin vaikka niiden salaattien ja keittojen lisäksi leipää, jogurttia/viiliä/rahkaa, hedelmiä, manteleita tms. Ne vaan ei oikeen pidä sitä nälkää, ihan "oikeaa" ruokaakin olisi hyvä välillä saada.

Ja sitten tietysti ne pikku napostelut joka välissä, pähkinöitä ja manteleita menee. Joo, ne on toki hyvästä. Pienissä määrin! Ja herkkuihin sorrun ihan liian usein. Ne pitäisi nyt malttaa dissata loppuraskauden ajaksi kokonaan. Oijoi... Siinä on haastetta.

Erityisseurantaan kuitenkin tässä varmaan päädyn tuon taustalla olevan verenpainetaudin (vaikka alkuun noussut verenpaine on nyt tasoittunut minulle ihan hyviin lukemiin) sekä noiden sokereiden takia. Mikäs siinä, hyvähän se on seurata, vaikka "riskiraskaus"-leimaa ei varsinaisesti (vielä?) otsaan lyötykään.

Muuten kaikki vaikuttaa olevan hyvin :) Muutamien viikkojen päästä puolivälikin jo häämöttää! Uskomatonta...

 

Ei raportoitavaa

Ei niin painon, hyvän syömisen eikä liikkumisenkaan suhteen. Kaikki menee samaa vanhaa laiskaa kaavaa, paino on jokseenkin stopannut samoihin kiloihin. Joskus syön hyvin, useimmiten en. Joskus liikun vähän, useimmiten en.

Raskaudesta johtuva paha olo ei ole vieläkään lopettanut piinaamistani, yökkäily on edelleen osa aamuja ja huonovointisuus tulee ja menee ympäri vuorokauden. Joskus luulen, että nythän tämä helpottaa ja seuraavana päivänä on taas karseampi olo. Alan pelätä, että tämä kestää raskauden loppuun saakka :O Nyt on kuitenkin jo (vasta?) rv14 meneillään...

Lauantaina vähän pidempää lenkkiä tallustellessani alkoi pistää alavatsasta oikealta puolelta, mitkä lie kohdunkannakkeet siellä huuteli... Mutta aloin tietty pelätä, että joko nyt ne liikkumiseen liittyvät vaivat hyökkää päälle? En muutenkaan kävele mitään supernopeaa tahtia taikka pitkiä matkoja, tuon jälkeen tahti oli tyyliä "mummot rollaattorien kanssa ohittaa mennen tullen".

Mutta varattiin sentään perheen kesken pääsiäiseksi pientä lomareissua! Jotain ihanaa, mitä odottaa lähiaikoina täällä vesi/räntäsateen keskellä puurtaessa!

Siis miten voi olla?

Näin huono työmotivaatio. Mua ei kiinnosta yhtään. Siis yhtään.

Vetelehdin ja vatuloin, en saa tehtyä edes niitä helpoimpia/nopeimpia hommia kuten ennen, puhumattakaan niistä uusista ja haastavista... Nyt on kyllä varmaan pahimmat motivaation ja mielenkiinnon puutteet työtä kohtaan mitä mulla on ikinä ollut. Viimeksi kun tuntui tältä, lähdin opiskelemaan aivan muuta alaa, kokeilin sitä osa-aikaisesti muutaman vuoden (tehden myös niitä muita tylsiä "palkkatöitä") ja palasin sitten kuitenkin samoihin hommiin takaisin. Vieläpä samaan firmaan :D Koska vakiliksa, palkalliset lomat, muut vakituisen palkkatyön edut jne.

Suunnilleen lasken päiviä, koska voin jäädä äitiyslomalle. Tosi hölmöä, koska eihän tämä nyt vielä ole mitenkään sanottua, että tästä raskaudesta lapsi tulee, vaikka toistaiseksi ihan hyvältä näyttääkin. Pelottaa silti hurjasti mitä tässä vielä on edessä ennenkuin ollaan siellä lasketun ajan tietämillä.

Kammottava ajoittainen paha olo jatkuu edelleen, vaikka viikkojenkin puolesta saisi jo olla menossa poispäin. Nyt elellään kuitenkin jo raskausviikkoa 12.

Samaa saamattomuutta kun työpaikalla on havaittavissa harrastuksen puolella (jota rakastan!!!) sekä liikunnan harrastamisessa. Ääääääh...

Joku kaamosmasennus iski muhun vähän jälkijunassa? Onneksi pakkaset sentää hellitti.

Sittenkin joku kipinä jossain...

Katsoin tässä yksi päivä suuri painonpudotus-mikälie se jenkkiohjelman nimi nyt onkaan ja jotenkin inspiroiduin taas ajattelemaan vähän enemmän tätä omaa settiä. Yleensä saataan tuijottaa puolella silmällä näitä ohjelmia ja miettiä et juu, hienoa työtä, karsee duuni kyl ollu, toivottavasti ylipaino pysyy pois... ja sitten unohtaa koko jutun. Nyt ehkä samaistuin ohjelmassa olleeseen naiseen (vaikken olekaan antanut lastani adoptoitavaksi 20 vuotta sitten). Ehkä koin, että ollaan jotenkin samannäköisiä. Samanpainoisia. Samantapaisia. Paitsi, että mun mies on huomattavasti kannustavampi tyyppi, kun tän ohjelman ladyn mies oli aluksi.

No, joka tapauksessa jäin oikein miettimään, että mikä mua pidättelee, etten saa itsestäni irti edes pientä pudotusta, pientä muutosta tapoihin ja tottumuksiin. Sellaista, jonka voin oikeasti helposti arjessa/kiireessä/lapsen kanssa/töissä/kotona/reissussa toteuttaa, sujauttaa siististi osaksi arkea, tapoja ja tottumuksia.

Jotain pitkäjänteisyysajattelua myös tarvittaisiin. Vaikkei koko ajan painakaan täysillä, mut jos edes välillä ja loppuajankin edes "puoliteholla" niin onhan siinäkin jo oltava parempi tulos kun pelkällä "en yritä koskaan mitään ollenkaan..."

Muistan kyllä millainen fiilis oli salin jälkeen, kun siellä kävi useamman kerran viikossa: se oli hyvä fiilis. Onnistujafiilis. "Olen tehnyt jotain oman hyvinvoinnin eteen." Muistan myös, että sinne lähteminen oli kyllä useimmiten vähän pientä vääntöä itsensä kanssa et viitsiikö vai olisko sohva mukavampi... Tai noh, joskus (useimmiten?) isompaa kun pienempää vääntöä. Muistan miten hyvä fiilis oli kun söi hyvin ja terveellisesti koko päivän ja saattoi illalla nukkumaan mennessä onnitella itseään hyvin menneestä päivästä. Muistan myös miten hienoa on hypätä vaa'alle ja huomata, että piano tippuu, tippuu, tippuu...

Muistan/tiedän myös (vähän liiankin hyvin!) sen ruokaeuforian, joka tuli kun sai röhnöttää sohvalla hyvää ohjelmaa katsoen ja herkkuja mutustellen.

Ehkä nämä "hyvät" ja "huonot" tavat eivät tuo tarpeeksi eroavaisuutta arkielämään, sitä laatua, hyvää sisältöä teit kummin vaan. Ehkä ne huonot on vaan ne helpommat ja tutummat. Mukavammat. Luontevammat.

Miten tämän saisi käännettyä?

Edelleen haaveilen, että vielä joku päivä voisin käydä lenkillä. Juoksemassa. Se taitaa olla aika kaukainen haave, sillä juuri nyt en käy lenkillä edes kävelemässä. Tai ole käynyt salilla edes venyttelyssä/pilateksessa pitkään aikaan. Noh, hyviä syitähän tässä on viime aikoina riittänyt: työkiireet, lomareissut, pakkanen, raskauspahoinvointi... Laiskuus. Mukavuudenhalu. Motivaationpuute. Laiskuus. Sairastelut. Laiskuus.

Nyt mietin, että jos alkaisi jo nyt pikku hiljaa suunnittelemaan, haaveilemaan... Jos ja kun tästä raskaudesta vielä lapsi saadaan niin vaunulenkit nyt heti alkuunsa. Esikoisen kanssa vähän laiskasti niitäkään toteutin, päiväuninukuttamisia lukuunottamatta. Mutta siinä vaiheessa, kun tyyppi alkoi nukahtaa 5-15 minuutissa liikkuviin kärryihin ja jatkoi unia vaikka kärryt pysähtyi niin siihen jäi meikäläisen vaunulenkkeilytkin ja kaarsin äkkiä kotiinpäin, jossa sohva kutsui edes hetkeksi hengähtämään :D

Nyt tilanne tulee olemaan ihan toinen kun on myös se aktiivinen taapero/leikki-ikäinen siinä vauvan hoidon ohella hoidettavana ja viihdytettävänä. Pitää keksiä hänellekin aktiviteettia, käydä puistoissa/kerhoissa/missälie, että lapsi saa tarpeeksi virikkeitä eikä tarvi vaan äidin ja vauvan kanssa köllötellä kotona 24/7. Tuntuu, että esikoinen on ollut jo 1-vuotiaasta saakka sellainen seurallinen vipeltäjä, että on paremmin viihtynyt menossa mukana kun vaan pelkästään kotona äitin kanssa. Toki sitäkin aikaa on ollut tasapainottamaan niitä vipellyksiä :)

Luulen, että salin saa kyllä hetkeksi unohtaa, sillä vauvan ja taaperon sekä työssäkäyvän ja harrastavan isin aikataulujen kanssa ei taida meikäläinen enää ehtiä/jaksaa salille. Ainakaan kovin usein. Haaveilen myös imettäväni pitkään ja olisi kiva jos se puoli vuotta mentäisiin täysimetyksellä, joten siitäkään syystä ei ole ehkä käytännöllistä miettiä tiukkaa treeniohjelmaa ensimmäiseen puoleen vuoteen tai vuoteen... Ei arjen ajankäytön/hallinnan eikä oman fysiikankaan kannalta. Isi kyllä on kiitettävästi viettänyt aikaa lapsensa kanssa ja hoitaa häntä ihan yhtä paljon kun minäkin (nyt kun ollaan molemmat töissä), joten olen kyllä saanut tulla ja mennä ja itsekin harrastaa sen mitä olen halunnut. On vaan myös siitä omasta päästä kiinni, ettei sitä ihan pikku palleroista vaan raaski jättää jonkun muun hoivaan kovin useasti, edes isin :)

Motivaation puute

Yleismaallinen. Sekä kirjoittamisessa että työnteossa. Niin hyvän syömisen tarkkailussa kuin liikunnassa.

Raskaus kuitenkin ilmeisesti jatkuu, koska olo on ollut aivan kaamea. Lähes jatkuvasti ällöttää ja yököttää, jotkut hajut tekee tosi pahaa... Olenkin syönyt lähinnä mitä pystyn. Jahka tämä paha olo lähtisi pois niin jaksaisi taas vähän panostaa itsestään huolehtimiseen. Nyt lähinnä huolehdin, etten oksenna.

Ihanaa oli olla vähän lomilla ja reissussa. Nyt on kuitenkin taas arki saapunut keskuuteemme ja koitan järjestäytyä ja terästäytyä taas uuteen vuoteen :)

Kivaa alkavaa vuotta kaikille!

Mulla on salaisuus

En tiedä uskallanko sanoa sitä ääneen. Täälläkään. 

Jos kuiskaan ihan hiljaa, ettei se katoa...

Olen raskaana.

Vihdoinkin. 

Taas.

Neljäs kerta kolmeen vuoteen. Tulossa olisi siis meidän perheen toinen kovasti toivottu lapsi, jos tämä raskaus jatkuisi synnytykseen saakka.

Here´s hoping.