maanantai 30. marraskuuta 2015

Mulla on salaisuus


En tiedä uskallanko sanoa sitä ääneen. Täälläkään. 
Jos kuiskaan ihan hiljaa, ettei se katoa...

Olen raskaana.

Vihdoinkin. 

Taas.



Neljäs kerta kolmeen vuoteen. Tulossa olisi siis meidän perheen toinen kovasti toivottu lapsi, jos tämä raskaus jatkuisi synnytykseen saakka.




Here´s hoping.



perjantai 27. marraskuuta 2015

Tässä hetkessä ja vähän jo joulun odotuksessakin


Tässä hetkessä painonhallinta sujuu ihan ok, vaikka paino pääsikin taas muutaman kilon viime viikkoina noususuuntaan karkaamaan. (Siitä varmaan se "pelästyminen" ja nyt taas muistaa hetken aikaa skarppaa;) Liikkumaan ei ole juuri ehtinyt (tai jaksanut) pikaisia kotivenyttelyitä ja lapsen satujumppaa lukuunottamatta.

Syöminen menee ihan ok. Säännöllisyys, kohtalaisen hyvät (vähintään "normaalit") sisällöt ja aikataulujen pitäminen. Varsinkin aamupäivän/lounaan ruokailut menee jo hyvinkin rutiinilla hyvillä sisällöillä ja aikataululla. Iltapäivä ja iltapala ovat taas haasteellisia, ensimmäisessä en usein ehdi/muista syödä ja toisessa syön taas liikaa...

Eilen söin kolme iltapalaa :D Ensin vähän luonnonjogurttia lapsen kanssa hänen iltapala-aikaansa. Lapsen mentyä nukkumaan noin tuntia myöhemmin puputin pari leipää. Ja siitä vielä tunnin päästä söin omenaa ja pähkinöitä. Eli sisällöt ihan ok. Määrät ihan ok. Kerrat vaan vähän runsaat ja suunnittelemattomat :D

Viime viikot olen kyllä syönyt miten sattuu. Lähinnä se, että olen itse(kin) ostellut herkkuja on se "paha tapa", johon näköjään aina palaan ja siitä yritän nyt jälleen kerran päästä eroon.

Kylässä/juhlissa voi maistaa, kun tarjotaan. Silloin tällöin voi kotonakin tehdä jotain herkkua koko perheelle/ystäville/vieraille. Ulkonakin syödessä voi joskus ottaa jotain herkkujälkiruokaa. Muuten ei. Eli ei osteta ehdoin tahdoin kotiin herkkuja, ei osteta niitä käsilaukussa kulkemaan kanssani työmatkaa, ei osteta työpöydän laatikkoon "iltapäivän piristykseksi". Tähän ei-kategoriaan kuuluu jatkossa myös työpaikan kokouspullat ;) Muut saa syödä ne. En muista et meidän duunissa ikinä olis tarvinnu tarjoiluja roskiin kipata, kyllä ne aina johonkin keittiön pöydältä katoaa.

Sallittua-kategoriaan kuuluu pikkujoulu (ja joulu) syömiset. Pikkujouluja on kahdet; kaverin järkkäämät "tyttöjenilta"-tyyppiset sekä työpaikan. Jouluja on myös kahdet :D Oman suvun kesken muutama päivä sekä toinen kattaus miehen suvun luona muutama päivä siihen perään.


Varsinkin tämä noin viiden päivän joulunvietto vähän kammottaa... Kai siitäkin selviää voittajana, jos vaan yrittää jättää ne tortut, pähkinät, piparit, juustot ja suklaat pieniin kerta-annoksiin :D Oikeastaan mikään varsinainen jouluruoka ei ole itselleni mitään suuren suurta herkkua ja joulun ruokalautanen koostuukin lähinnä peruna-kinkku-herne-skaalalla. Enemmän nämä makeat/jälkiruoat/naposteltavat on ne mistä joulun kalorit on mulle tehty...
 


maanantai 16. marraskuuta 2015

Arjen ja mielen kaaosta


Tuntuu, ettei oikein mikään suju niinkuin haluaisi.

Töissä ärsyttää, kotona ärsyttää, mies ärsyttää, vapaalla ärsyttää, kaverit ärsyttää, sukulaiset ärsyttää... Ihan kaikki asiat tuntuu nyt nyppivän tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän. Ei toki _ihan kaikki_ ihmiset, mutta epätavallisen paljon.

Koko ajan on kiire, mihinkään ei ehdi keskittyä kunnolla, asiat jää tekemättä, stressiä pukkaa päälle...


Tuntuu, että haen taas paikkaani omassa elämässäni enkä oikein meinaa löytää sitä. Kuka olen ja mitä haluan? Mitkä ovat ne tulevaisuuden toiveet ja haaveet? Millä haluan elämäni täyttää ja mistä luopua? Mistä löytää aikaa itselle, lapselle, parisuhteelle, perheelle, liikunnalle, harrastuksille, kodin hoidolle, sukulaisten ja ystävien tapaamiselle...?

Tällä hetkellä olen yhden lapsen äiti, haluaisin olla kahden. Ehkä kolmenkin, jos vaan onnistuu. Haluaisin olla taas kotona lapsen/lasten kanssa mieluummin kun töissä. Toisaalta kaipaan kyllä työelämän sosiaalista puolta, aikuisten seuraa ja aikuisten keskusteluja ja tekemisiä. Niin ja tietysti sitä kuukausipalkkaa, joka kaiketi oli kuitenkin se päällimmäinen syy töihin mennä hoitovapaalta, vaikka kotona olisikin voinut vielä olla noin vuoden päivät, kunnes juniori täyttää kolme vuotta.

Tulevaisuuden toiveet liittyy juurikin lapsiluvun lisäämiseen. Lapsen kasvun seuraamiseen. En vaan kyllästy katsomaan kun pikku tyyppi mennä touhottaa, höpöttää omiaan ja on alkanut laukoa omia mielipiteitään. Ihan huippua :D Toki siihen liittyy myös "uhmakiukuttelua", kasvamista, uuden jatkuvaa opettelua, rajojen hakemista ja omien tunteiden käsittelyä, joka ei ihan vielä ole hanskassa.

Työrintamalla en ole enää niinkään varma tulevaisuuden toiveista ja haaveista. Toimistossa on tylsää, kiirettä, epämukavaa, välillä jopa ahdistavaa... Koko ajan pitäisi suoriutua enemmästä, vähemmässä ajassa... Yrittäjyys, oman itsensä herruus houkuttelisi kovasti. Totaalinen alan vaihto. Mutta riittääkö jaksaminen ja osaaminen, pinna ja maltti, ideat ja innovatiivisuus... Ei ehkä ainakaan vielä. Ei ehkä tähän elämäntilanteeseen, kun on pieni lapsi.

Tuntuu myös, että päivät on täynnä kiirettä ja menoa. Ettei mitään ehdi tehdä kunnolla ja tärkeätkin asiat siirtyy ja unohtuu. Jatkuva pitäis/on pakko-fiilis päällä. Jokin homma aina odottaa tekijäänsä.

Tämän keskellä sitten pitäisi jaksaa panostaa itseensä, suunnitella ja "aikatauluttaa" ruokailunsa fiksusti ja ehtiä liikkumaankin. Arvatkaa vaan toteutuuko?


maanantai 2. marraskuuta 2015

Raskaaksi tuleminen ja paino(npudotus)


Oletteko tutustuneet Patrik Borgiin? Tykkään hänen kirjoituksissaan siitä, että hän perehtyy ja kirjoittaa niin paljon painonhallinnan psykologisesta puolesta. Tuntuu, että omalla kohdallani kyse ei ole niinkään tiedon puutteesta mitä ja koska syödä, vaan juuri mielen ja mielialan vaikutuksesta omiin valintoihin.

Erityisesti tähän tekstiin raskaaksi tulemisesta ja painonhallinnasta/-pudottamisesta palaan yhä uudelleen, koska se on jälleen ajankohtainen. Tämä puolen vuoden yrittäminen ja siihen liittyvät angstit ja moninaiset tunteet alkavat jo oikeasti käydä psyykkeen päälle ja ovat jatkuvasti mielessä, halusin tai ei. Useimmiten ei. Varsinkin, kun ei voi tietää onko tämä puoli vuotta vaan alku vuosien taistelulle vai vaan lähtölaukaus jo nurkan takana lurkkivalle raskautumiselle.

Keskenmeno taisi olla vaan piste iin päälle, että jotain on NYT tapahduttava tai heitän hanskat naulaan kokonaan.

Faktahan on, että ylipaino vaikuttaa raskaaksi tulemisen mahdollisuuksiin. On myös arvioitu, että ylipainoisilla on keskimääräistä enemmän keskenmenoja, muista raskauskomplikaatioista puhumattakaan. Tähän ei nyt ole lähdettä tarjota, nämä jutut tulee omista muistikuvista, mitä olen vuosien varrella kuullut ja lukenut. Lääkäreiltä, kirjoista, blogeista, tutkimuksista jne. Tällä hetkellä hoitava lääkäri ei juurikaan ole ottanut kantaa ylipainoon (tällä yrityskierroksella) sen enempää kun että tottakai painonpudotus hänen mielestään olisi suotavaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla sain painonpudotustavoitteen, jonka täytyttyä hoidot aloitettiin.

Miksi se painonpudotus sitten on taas niin vaikeaa? Tuntuu tosi kurjalle, kun puhutaan, että nythän sulla on tarpeeksi motivaatiota pudottaa painoa, kun yrität lasta ja se on sen tulevan lapsen etukin jne. Tottakai on! Ymmärrän, tajuan, sisäistän, käsitän, olen samaa mieltä... silti: se ei vaan saa asiaa tapahtumaan, se ei auta laihtumaan.

Miksei saa? Miksei auta?

Yleisesti puhutaan, ettei raskaana oleva saa laihduttaa. Olen samaa mieltä, jos kyseessä on jo normaalipainoinen tai lievästi ylipainoinen henkilö. Omalla kohdallani, kun painoa on taulukoidenkin mukaan "sairaalloisesti" liikaa, raskausaikana painon putoaminen tai vähintään pysyminen samassa olisi kuitenkin suotavaa. Ja ihan mahdollistakin ilman varsinaista laihduttamista (jos sillä tarkoitetaan normiruokavalion karsimista, vähentämistä tai rajoittamista muun kuin sokereiden/rasvojen/"turhien kaloreiden" osalta), sillä kummasti se motivaatio vaan sitten löytyy tsempata ruokavalion kanssa, kun jo tietää, että siellä mahassa joku pieni kasvaa.

Pasrasta olisi tietty aloittaa jo ennen raskautta.

Miksen siis aloita?



(Tämän tekstin luonnoksen kirjoitin jo aikaisemmin, en julkaissut, koska kirjoitus jäi aina kesken muiden kiireiden vuoksi.)

Kuin ihmeen kaupalla, sen enempiä miettimättä (tietoisesti ainakaan?) paino onkin pudonnut noin viikossa puoltoista kiloa. Hah. Ehkä alitajunta kuitenkin on alkanut jo töihin. Vaikka mielestäni herkkuja tässä ollaan popsittu ihan "tavalliseen tapaan" niin ehkä joku ryhtiliike on kuitenkin tapahtunut. Tai sitten se auttaa, että menkat on loppumassa :D Mietin jo, että pitäisikö taas alkaa pitämään ruokapäiväkirjaa, mutta se on jotenkin niin rasittavaa. En muista, en ehdi, en jaksa... Ja sen tuijottaminen vie vähän niinkun ideaa tästä loppuelämän hyvän syömisen opiskelusta ja totuttelusta.

Rennolla otteella siis vaan mennään ja panostetaan tuossa Pöperöproffankin blogikirjoituksessa jo esiin tulleita tärkeitä seikkoja: tasainen ateriarytmi, vihannekset, hedelmät ja kasvikset sekä yleistolkkua syömiseen :)